Elämä tukien varassa

28.12.2020

Erilaisten sosiaalitukien tavoite ja tarkoitus. Ihmisarvoisen elämälaadun takaamiseksi vai passivoivia elementtejä?

Suomeen on aikojen saatossa luotu kattava sosiaalitukijärjestelmä, jolla on taattu laadukas asuminen ja perustoimeentulo ihmisille, jotka tilapäisesti ovat tippuneet työelämästä. Järjestelmä toimii verovaroin, jolloin kaikesta mistä maksetaan veroja, osuus menee näiden maksettujen tukien kattamiseksi.

Asumistukia maksettiin viime vuonna 1 491 miljoonaa euroa, toimeentulotukia noin 780 miljoonaa euroa ja työmarkkinatukea 1 659 miljoonaa euroa. Muut tuet mukaanlukien veroeuroja näihin kustannuksiin menee yli 4 miljardia euroa.

Tilapäisyys on monesta eri syystä muuttunut enemmissä määrin pitkäaikaisemmaksi ja mikä ongelmallisinta kilpailukykyiseksi vaihtoehdoksi työnteolle ja näin ollen pysyväksi ratkaisuksi. Tämä ei ollut tukijärjestelmän alkuperäinen tarkoitus.

Järjestelmä ja lainsäädäntö kaipaa päivitystä tältä osin. Muuttuneet olosuhteet työmarkkinoilla ja väestörakenteen kehitys, eivät vastaa tämän päivän haasteisiin. Ihmiset ovat oppineet tulemaan toimeen tukien varassa, jolloin työntekemistä ja itsensä elättämistä ei enää katsota lisäarvoksi elämänlaadulle. Menetetyn vapaa-ajan hinta ja marginaalinen taloudellinen hyöty verrattuna saatujen tukien tai nettopalkan välillä ei ole houkuttelevaa.

Elämiskustannusten kasvaminen ja tarjolla olevien töiden palkkataso, joilla kattaa kustannukset ovat synnyttäneet tyhjiön työvoiman tarjontaan ja aloille, jotka eivät vastaa sen enempää kysyntään kuin tarjontaankaan.

Kouvolan tapaisessa kaupungissa, jossa työvoimaa asuu alueella, jossa julkinenliikenne ei toimi riittävän kattavasti, on oma auto välttämätön. Omistusautosta aiheutuu vuositasolla kuitenkin sellaiset käyttö- ja ylläpitokustannukset, että työstä saatu nettopalkka korostuu edelleen. Nousee kynnys työn vastaanottamiseen samassa suhteessa.

Ongelmaan ei ole yksinkertaista ratkaisua. Sillä tukien yhtäkkinen leikkaus ei ratkaise ongelmaa. Palkkatason nostaminen tasolle, että mikä tahansa työ olisi kannattavaa ei ole pelkästään toteutettamiskelpoinen ratkaisu.

Ratkaisuksi pitää tehdä laaja-alaisempia rakenteellisia muutoksia, joilla työn vastaanottaminen ja työnteon kannattaminen on työntekijöille ilmeisen itsestään selvää ja näin ollen elämää tukien varassa ei voisi edes pitää vaihtoehtona työkykyisten ja -ikäisten keskuudessa.

Verotukseen ja työnteon sivukustannuksiin pitää saada aikaan muutos, jolla työnteko ja -antaminen olisi matalammalla kynnyksellä kannattavaa. Ostovoiman kehittäminen on yksi merkittävä muutos. Myös tukien saannille pitää asettaa kannusteita, joilla ohjataan työnvastaanottamiseen kynnyksen mataloitamista.

Hyvänä esimerkkinä nykytilanteesta pidän asumistukijärjestelmää ja lain suojaamaan asuinpaikan valinnanvapautta. Käytännössä tilanne on johtanut siihen, että kalliimmilla asuinalueilla ei ole varaa asua kuin tukien varassa tai palkkatasolla, johon valtaosalla ei ole mahdollisuutta. Enemmistöllä ei siis ole mahdollisuutta valita lain takaamaa valinnanvapautta asuinpaikastaan, ellei lopeta työntekoa tai saa roimaa palkankorotusta.

Suurimmat vuokra-asuntoja tarjoajat tekevät bisnestä sillä, että valtio kustantaa asumiskustannukset verovaroista. Tulos tehdään verovapaasti lain sallimissa puitteissa ja valtiolta jää saamatta satojen miljoonien verotulot.

Sinällään laki on hyvää tarkoittava, mutta vastaako se tämän päivän haasteisiin? Kun katsoo asumistukien määrän kasvua. Niin on helppo sanoa, että kasvukäyrä ei tue ajatusta tasa-arvoisuudesta.

Loogisinta olisi, että lait ja asetukset lähtisivät siitä johtoajatuksesta, jotta ihmiset kantaisivat omasta elintasostaan itse huolta ja samalla osallistuisivat osuudellaan yhteiskuntarakenteiden ylläpitämiseen. Jolloin kenenkään osuus yhteiskuntavelvoitteista ei kasva liian suureksi.

Kun valtaosa nykyisin tukien varassa elävistä saadaan elättämään itse itsensä. Niin veroeurojen tarve tukien kattamiseksi vähenisi tasolle, jossa työtätekemällä ihmiset jälleen voisivat vaurastua, eivätkä vain juuri ja juuri selviäisi tilijakson välistä aikaa.

Tämän vaikutusta myös mielenterveydellisiin haasteisiin voidaan vain arvailla, varmaan olisi vain se, että vaikutukset olisivat positiivisia. On selviö, että merkityksellinen elämänlaatu ei lisää mielenterveyttä vaarantavia tekijöitä. Vielä kun siihen lisätään taloudellisen epävarmuuden katoaminen päivittäisestä arjen ajatusmaailmasta. On aikaa ja tilaa elämään positiivisemmin suhtautumiselle.  

Tulen avaamaan tätä kirjoitusta yksityiskohtaisemmin tulevaisuudessa seuraavissa blogikirjoituksissani, koska tämä aihe on erityisen laaja ja moni tasoinen.