98 päivää vaaleihin - Onko PS:n suosio väärää?

10.01.2021

Gallup'it eivät äänestä. Vuosi 2021 on alkanut kuitenkin YLE:n julkaiseman gallup'in mukaan suotuisasti, näin Perussuomalaisin silmin. Tulos on osoittautunut sellaiseksi, että Tuloslistalla 2. ja 3. sijoilla olevien puolueiden edustajien ulostulot ovat vertaansa vailla.

Lähes vuoden paalupaikalla paistatellut SDP, on sopivasti kirittäjän paikalle tipahtaneena ja Pekka Rinteen suulla ensimmäisenä ollut huolissaan "äärioikeiston" noususta, kun Perussuomalaiset ovat nousseet valtakunnallisesti 1.sijalle. Itse olen huolissani, mitä Rinne keksii seuraavaksi, jolla kusettaa omia äänestäjiään. Eduskuntavaaleissa toimi eläkelläisten "vappusatanen", jota ei sittemmin ollut aikomuskaan lunastaa. Vallanhimo ohjaa niin kovin hallitustaivalta, että sisältö on jäänyt ontoksi.

Demareiden toteuttamia muutoksia on vaikea listata, ainoa muutos parempaan on, nykyisen puheenjohtajan selkeämpi ulosanti ja avarampi paidan kaulus. Valitettavasti kumpikaan ei ole vaikuttanut positiivisesti sen enempää Suomen taloudelliseen kuin työllisyystilanteeseen. Näennäiset muutokset, pelkästään velkarahan varaan rakennettuna on silmänlumetta ja maksajien huijaamista.

Pysyviksi marginaalipuolueiksi sementoituneet Vihreät, Vasemmisto ja Keskusta pitävät huolen siitä, ettei hallituksella ole mitään älykästä annettavaa työllistymisen suhteen. Jokainen itsensä omalla työllään elättävä ja vaadittavat verot maksava kansalainen joutunee kovasti harkitsemaan, varsinkin jos on aiemmin äänestänyt em. marginaaleja, mitä kunnallisvaaleissa tulee tekemään.

Uskoakko unelmiin, joiden konkreettinen kosketuspinta on jossain utopiassa ja maksaa siitä mahdollisesti oman työpaikanmenetyksellään, kun yrityksiltä viedään toiminta edellytykset. Vai vaihtaakko linjaa kohti realismia. Jossa yrittäminen tehdään mahdolliseksi ja työnteko kannattavaksi sekä palkka verojen jälkeen ostovoimaiseksi. Valintoja on edessä.

Oppositiossa päämäärättömänä poukkoillut Kokoomuskin on herännyt. Gallup'eissa vahvan kolmossijan asemoinut on räksyttänyt milloin millekkin hallituksen yksittäiselle toiminnalle, tehottomasti ja tragikoomisesti itseään vastaan kääntyneet räksytykset ovat muuttuneet vastatuulessa uikutukseksi.

Se, että "yhteistyön" nimissä Kokoomus pyrkii syyttämää milloin opposition Perussuomalaisia äärioikeistolaisuudesta ja hallitusta yrittäjyysvastaisuudesta, näyttää väkisinkin siltä kuin Kokoomuksen tekisi mieli tulla kaapista ja heittäytyä vihreäksi. Toki todeten, että muotia olla Vihreä on mennyt muodista jo aikoja sitten. Varmin tae pois muodista menolle on se, että keskustalaisetkin ovat alkaneet kannattaa Vihreiden ideologiaa.

Vajaat sata päivää olisi Perussuomalaisten haastajilla aikaa esittää jotain muutakin kuin kaula-aukkoja ja peloittelua äärioikeistolaisuudesta, jota Persut jo amerikan yhdysvalloissakin ovat lietsoneet...mikäli siis uskominen olisi johtavia kokoomuspolitiikkoja. Jotain omaperäisempää pitäisi pystyä tuottamaan, hyvät kilpailijamme. Ette ikävä kyllä tule saavuttamaan kuin maksimissaan huonon häviäjän erikoispalkinnon kunnallisvaaleissa.

Perussuomalaiset ovat rehellisyydellä ja johdonmukaisella politiikanteollaan vaikuttaneet oman kannatuksensa nostamiseen. On olemassa selkeä vaihtoehto muille puolueille, jotka pyrkivät olemaan samaa mieltä toistensa kanssa ja myymään mielummin itselleen tärkeät periaatteet, kuten Keskusta on esimerkillisesti tehnyt.

Mihin veronmaksajat tarvitsevat hallitusta, joka taistelee vain kasassa pysymisestään, saamatta aikaan mitään konkreettista? Kuka tahansa pystyy jakamaan velkarahaa ympäri maailman ja ostamaan kehuja eri kansainvälisiltä yhteisöiltä. Talouden nousuun saaminen ja työllistäminen eivät ole läheskään niin helppoja aiheita, mutta ne ovat välttämättömiä. Koronan varjolla velaksi elämistä ei voi loputtomasti jatkaa.

Sama on kunnissa ja kunnanhallituksilla. Mitä kuntalaiset tekevät kunnanhallituksella, jossa haihatellaan maailman parantamisella ja tehdään edesvastuuttomia riskibisneksiä. Kustannusten karatessa tingitään kuntalaisten peruspalveluiden järjestämisestä ja varsinkin palveluiden laadusta. Jotta voidaan jatkaa haihattelua.

Perussuomalaisten kannatus oli edellisissä kuntavaaleissa noin 9% luokkaa, siihen oli syynsä. Opiksiottaneena, Perussuomalaiset ovat vetäneet linjaa, jota muut puolueet eivät ole haastaneet käytännössä ja tosiasioihin perustuen. Haastaminen on ollut peloittelua vailla mitään järjenhäivää median suosiollisella avustuksella.

Itseäni ei peloittelu juurikaan haittaa, kenties hieman huvittaa korkeintaan. Enemmänkin säälittää politiikan uskottavuuden rapauttaminen, johon kyseinen peloittelu ennemminkin johtaa. Aiemmin asioista ollaan oltu perusteellisesti jotain mieltä. Nykyisin Perussuomalaisten kantoihin ei vastata asialähtöisesti. Vastaukset eivät liity millään tavalla itse aiheeseen, vaan hyvin keskittyneesti siihen kuinka vaarallista voisi olla, jos äärioikeisto nousee samalla kuin Perussuomalaisten kannatus nousee. Hupaisaa, että ei ole edes yritetty väittää todistettavasti yhtäläisyyttä äärioikeiston ja Perussuomalaisten välillä. Riittää kun on mielikuva, jota markkinoida.

Mutta riittääkö se oikeasti?